Kapselipukeutujan vuoden 2020 vaatekulut

Puhetta vaatebudjetista ja -hankinnoista. Esimerkkinä yhden kapselipukeutujan vuoden vaatekulut.

Taustaa

Olen jo pitkään ajatellut, että olisi kiva herättää keskustelua vaatebudjetista. Tässä asiaa yhden kapselipukeutujan näkökulmasta  ja siitä kuinka vähällä voi pärjätä. Tosin en laske itseäni todella minimalistiseksi, kuten esimerkiksi Minimaattori, joka pärjää parilla kymmenellä vaatteella. En halua olla jatkuvasti pesemässä pyykkiä, joten lähden siitä, että kapselissa olisi aina kahden viikon edestä puettavaa. Tätä postausta lähdin kirjoittamaan Caps Lookin Anna-Leenan innoittamana, joka nosti esille ostokäyttäytymistä ja budjettia.

Vaatebudjettini lähtökohtana on 710 euroa. Tämä riittää jos en tarvitse mitään isompaa kuten talvitakkia. Toisaalta koko budjetistani löytyy varaa laittaa enemmänkin vaatteisiin, jos tarvetta ilmenee. Toinen on, että käsityöläisenä teen vaatteita, etenkin asusteita kuten koruja, villasukkia, lapasia, pipoja itse. Viime vuosina se on kyllä ollut aika vähäistä. Itsetehdyistä lasken materiaalikustannukset mukaan.

Käyn seuraavassa kuukausittain läpi mitä tuli hankittua ja koottuja selityksiä miksi olen jotakin ostanut.

Tammikuu

En ostanut mitään.

Helmikuu

Mustat housut

Beige/musta-raitainen mekko lyhyillä hihoilla

Vaaleanharmaa collegemekko

Kesäpusero sinikuosillinen            kaikki yhteensä 232,60 eur           Me&I -kotikutsut

Kaulakoru pitkä, harmaa, helmivirkattu n. 10 eur (materiaalit) itse tehty

Mustat housut eivät ole aktiivikäytössä – niiden rooli on ollut vähän kaksijakoinen. Olen pitänyt niitä siistimpänä housuna lainapuseron kanssa ja toisaalta olen vetänyt ne kotihousuiksi jalkaan.

Raitamekkoa olen näistä ostoista pitänyt eniten. Haasteen sen käytölle aiheuttaa, ettei mulla oikein ole sopivanväristä pitkähihaista päälle. Niinpä lämpötilan pitää olla sopiva, jotta tätä tulen käyttäneeksi.

Collegemekko ei oikein ole päässyt päälle – minulta vähän uupuu vahvat legginssit sen kanssa käytettäväksi, ohuet sukkahousut on vähän hassunoloiset paksun collegekankaan kanssa.

Kesäpusero oli hutiosto, ja se on jo jatkanut matkaansa eteenpäin. Materiaali oli ihana, mutta vaatteen malli ei sopinut mulle ollenkaan ja se oli myös liian iso.

Kotikutsuille oli ihan hauskaa osallistua, mutta tiedostan, että nämä ei ehkä mulle ole paras paikka ostaa vaatteita.

Pitkä, helmivirkattu kaulakoru on edullinen, mikäli työlleen ei laske hintaa. Tämän tekemiseen ei yksi päivä riittänyt. Korua on tullut pidettyä paljon.

Maalis-toukokuu

Pandemia alkoi ja mulla ei ollut tarvetta lähteä vaateostoksille, enkä tullut ostaneeksi mitään nettikaupoistakaan. Ei kauheasti ollut aikaa miettiä vaateostoksia.

Kesäkuu

Urheilu t-paita tummansininen                   10 eur                   Intersport alerekki

Edelliset alkoivat olla loppuunkuluneita, niinpä olin jo jonkin aikaa käynyt läpi alerekkejä, ja tällä kertaa bongasin itselleni sopivan.

Heinäkuu

En jälleen ostanut mitään.  😊

Elokuu

Ohuet villasukat                                 13 eur                   Asuntomessuständiltä

Halusin kokeilla myös ohuempia villasukkia – yleensä käytän itse neulomiani. Tosin itseneulomanikin ovat perinteistä villasukkaa ohuemmat. Ja niinkuin voit tästä talvikapselin blogipostauksesta lukea, niin nämä olivat oleellinen osa viime talven pukeutumistani.

Vaatelainaamon laaja kuukausijäsenyys 6 kk         280 eur                Vaatepuu

Osallistuin viime syksynä Vaatepuun Soile-Maria Linnemäen Kestävän pukeutumisen kurssille ja samalla otin Vaatepuun laajan kuukausijäsenyyden. Tämä oli hauska kokemus ja sen lisäksi sain täydennettyä vajavaista talvikapseliani.

Syyskuu

Ei mitään.

Lokakuu

2 kangasmaskia                 38 eur                    Vaatepuu

Pandemian aikainen välttämättömyys. Riippuen tilanteesta ja paikasta, käytän sekä kirurgin maskia, että kangasmaskia. En kuulu riskiryhmiin, joten lähtökohtana lähinnä suojata muita.

T-paita ruskea                    24,90 eur                Your Face

Jee, ruskea perus t-paita! Ihmettelet varmaan miksi niin iloitsen… Ruskean värisiä vaatteita ei juuri ole ollut tarjolla viime vuosina, nyt niitä taas löytyy. Varmaan kolme-neljä vuotta halusin ruskeaa vaatekaappiin, mutta jouduin tyytymään vaaleanharmaaseen. Perusväreinä haluaisin pitää vaatekaapissa sinistä ja ruskeaa, mutta nyt siellä on sitten sinistä, vaaleanharmaata ja vihdoin myös ruskeaa. Joka puolestaan ei sitten ole ideaalitilanne – en kuitenkaan halunnut kulkea pelkästään sinisessä; ja ruskeaa taas hankin kun sitä nyt saa.

Urheilu t-paita harmaakuviollinen             34 eur                   Scandinavian Outdoors alerekki

Toinen lisäys urheilupaitavalikoimaan. Tämä oli hauska paita, koska ei ihan suoraan näytä urheilupaidalta jännän kuosin ansiosta. Nyt on urheilupaitavalikoima taas kuosissaan hetken, riippuen tänä vuonna paitojen laadusta, että kuinka kauan pysyy siistinä.

Marraskuu

En ostanut tässä kuussa mitään.

Joulukuu

Kangasmaski                     19 eur

Villavaatekampa               5 eur                     molemmat Vaatepuusta

Yöpaita 0 eur joulupukki toi

Joulupukin tuoma yöpaita, tuli todella tarpeeseen. Valtaosa yöpaidoistani oli kulunut puhki.

Vuoden 2020 yhteenveto ja pohdinnat

Tämän poikkeuksellisen vuoden vaatekulut olivat siis yhteensä 666,50 euroa, budjetin ollessa 710 euroa. Tänä vuonna pysyin siis kepeästi budjetissani. Käytetystä summasta voisi vielä vähentää ostetut kangasmaskit 3×19 euroa, koska ne eivät nyt oikeastaan ole pukeutumista.

Pandemiatilanne kyllä rajoitti ainakin mun vaatteiden ostoa tänä vuonna. En tykkää ostaa nettikaupoista, kun ei näe materiaalia, värejä kunnolla, eikä pääse heti kokeilemaan. Tarvitsisin kylmään kauteen uusia yläosia, ja etsinkin niitä, mutten löytänyt mieleistäni. Myös lämpimään kauteen, etenkin hellejaksoihin tarvitsen lisää yläosia, koska poistin tänä vuonna kangaspuseron, kankaisen hihattoman puseron ja kaksi printti-t-paitaa. Kylmän kauden vaatteista poistui ¾-hihaisen trikoopaita. Kotikäytöstä poistin trikoota ja neuletta olleen paidan, jossa oli ärsyttävät hihakoristenauhat.

Pysyin budjetissani kun ei ollut tarvetta ostaa mitään isompaa, eikä ulkovaatteita. Edellisenä vuotena ostin kenkiä. Tätä nyt kirjoittaessani huomaan, etten ostanut alusvaatteita ollenkaan.

Aktiiviseen siistiin pukeutumiseen tuli lisäystä vaan yhden mekon ja t-paidan verran. Toista mekkoa ja housuja voisi käyttää siistissä kapselissa, mutta ne eivät vaan ole nousseet aktiiviseen kapseliin mukaan. Ja asusteeksi laskin ostetut ohuet villasukat. Itsetehtyä kaulakorua on käytetty aktiivisesti. Vaatepuun jäsenyys näytteli merkittävää osaa syksyllä ja talvella, ilman tätä olisin ollut aika vähillä vaatekappaleilla. Tämä toi myös mukavaa vaihtelua.

Seuraavana vuonna tarvitsen yläosia lisää. Myös villasukkia täytyy neuloa lisää. Kesäisiä koruja on myös suunnitelmissa, katsotaan löytyykö aika niiden toteuttamiselle.

Mietitkö sinä aktiivisesti vaatekaappiasi? Tai asetatko budjettia vaateostoksille? Kommentoida voi alle 😊.

2 kommenttia artikkeliin ”Kapselipukeutujan vuoden 2020 vaatekulut”

  1. Budjetin pitäminen on kyllä hyvä tapa rajoittaa ostamista. Hih, mullahan tuo parikymmentäkin vaatetta tuntuu liian paljolta. Unelmani olisi pärjätä kahdella vaatteella, mutta se vaatisi tropiikkiin muuttamista. Silloin kun eleskelimme hetken Balilla, nautin siitä että illalla suihkuun mennessään pesi samalla vaatteet ja aamulla taas sai kuivaa päälle. Paitsi että joskus pyykit eivät kuivuneet moneen päivään. Mutta näin Euroopassakin käytän kuitenkin muutamaa samaa vaatetta, päälle sitten vain takki tarvittaessa.

    • Kiitos Tanja kommentista! Sun minimalistisuus on kyllä niin ihailtavaa – en ikinä osaisi tulla toimeen noin vähällä 🙂 Parikymmentä vaatetta per kausi ja siihen päälle alusvaatteet, asusteet, ulko- ja urheiluvaatteet, niin sitten pärjään 😀
      Jäin miettimään kuinka paljon pienemmällä vaatebudjetilla pärjäät – vaatteet kuitenkin kuluu nopeammin, kun ne ovat jatkuvasti päällä.

Kommentointi on suljettu.

Lisää luettavaa

Blogitekstin kansikuva

Loppukesän vaatekapseli

Esimerkki vaatekapselista. Loma loppui ja paluu arkeen koitti. Niinpä halusin vaatekaapin taas mahdollisimman toimivaksi kokonaisuudeksi. Mulla se tarkoittaa vaatekapselin pienentämistä ja sitä, että kaikki sopii

kuvituskuva

Pohdintoja kapselikauden vaihtuessa

Kapselin vaihtoprosessi ja tämän postauksen sisältö pähkinänkuoressa: Pohdi miten meni? Mitkä vaatteet siirtyy seuraavan kauden kapseliin? Tyhjennä kaappi Pese ja huolla säilytykseen menevät vaatteet Kokoa

Koetko sinäkin kesäkapselin kokoamisen haastavaksi?

Tässä postauksessa voit lukea Vivienne Filesin 4×4 -kapselimetodista. Esittelen oman kesäkapselini, jonka kokosin menetelmää soveltaen. Lisäksi mukana on ideoita kesäkapselin kokoamisen haasteisiin. JOHDANTO Olen aina

Kuvituskuva

Kapselipukeutujan vuoden 2020 vaatekulut

Puhetta vaatebudjetista ja -hankinnoista. Esimerkkinä yhden kapselipukeutujan vuoden vaatekulut. Taustaa Olen jo pitkään ajatellut, että olisi kiva herättää keskustelua vaatebudjetista. Tässä asiaa yhden kapselipukeutujan näkökulmasta